| Tekniikan
ylioppilas Valtteri Hirvelä oli gradu-työtä tehdessään
perustanut Softline Oy –nimisen yhtiön tarkoituksenaan
hyödyntää tutkielmaa laatiessaan hankkimaansa tiedon
suojaamista atk-järjestelmissä koskevaa tieto-taitoa.
Yritys olikin lähtenyt lupaavasti liikkeelle ja hän oli
saanut useampia toimeksiantoja, jotka hän oli täyttänyt
onnistuneesti. Toiminnan laajentumisen johdosta hän oli hankkimassa
liiketilaa siirtääkseen yritystoiminnan opiskelijaboxistaan
oikeaan toimipaikkaan.
Erään
sunnuntain lehdestä Hirvelä luki tarjouspyynnöstä,
jossa Etelä-Suomen läänissä sijaitseva Jaatilan
kunnan terveyskeskus pyysi tarjouksia suojajärjestelmän
rakentamisesta atk-ohjelmistoonsa. Hirvelä kiinnostui asiasta
ja otti heti maanantaina yhteyttä terveyskeskuksen talouspäällikköön
pyytäen lisätietoa järjestelmästä, johon
suojausta tarvittiin. Ennen tarjouksen jättämistä
hän myös vieraili terveyskeskuksessa tutustuen sen tietokonekantaan.
Tarjousten
jättöpäivän jälkeen terveyskeskuksessa
todettiin, että järjestelmän rakentamisessa oli tehty
kuusi tarjousta. Asiaa valmisteleva talouspäällikkö
avasi tarjoukset ja valmistautuessaan esittelemään asiaa
terveyslautakunnalle hän totesi, että Hirvelän tarjous,
5.500 euroa, oli 500 euroa seuraavaksi edullisinta tarjousta halvempi.
Tämän puolestaan oli jättänyt Jaatilan kunnan
omistamassa teollisuustalossa toimintaansa kunnan vuokralaisena
aloitteleva Turvax Oy.
Seuraavana
päivänä talouspäällikkö otti yhteyttä
Turvax Oy:n toimitusjohtajaan sekä keskusteli tämän
kanssa syntyneestä tilanteesta. Keskustelun pohjalta Turvax
Oy jätti uuden, 5.200 euroon päätyvän tarjouksen.
Tämän tarjouksen terveyslautakunta hyväksyi.
Joitakin
viikkoja päätöksenteon jälkeen Valtteri Hirvonen
sattumalta kuuli, että Turvax Oy oli jättänyt kaksi
tarjousta, joista ensimmäinen, määräaikana jätetty,
oli hänen tarjoustaan korkeampi. Tämän johdosta hän
otti yhteyttä terveyskeskuksen talouspäällikköön
katsoen tulleensa kohdelluksi väärin. Tällä
perusteella hän vaati korvaukseksi tarjouksen eteen tekemästään
työstä ja siihen uhraamistaan kustannuksista korvausta.
Talouspäällikkö katsoi, että korvausten maksamiseen
ei ollut aihetta, koska peli oli ollut reilua, niin halvimman tarjouksen
tehnyt oli voittanut kilpailun. Voittaneen tarjouksen etuna hän
piti myös sitä, että sen tehneellä oli parempi
Jaatilan kunnan paikallistuntemus.
Hirvelä
otti jutun vuoksi yhteyttä asianajaja A:han tiedustellen tämän
käsitystä kilpailun reiluudesta ja omista oikeuksistaan.
Tutustuttuaan asiaan A selitti Hirvelälle, että tilaajan
menettely oli julkis- ja hankintoja koskevan lain säännösten
vastainen sen vuoksi, että tarjouskilpailun jälkeen asiasta
oli ryhdytty neuvottelemaan yhden tarjoajan kanssa, joka näin
oli asetettu eriarvoiseen asemaan kuin muut kilpailijat. Tarjoajan
virheellisen menettelyn johdosta Softline Oy:llä oli oikeus
vaatia Jaatilan kunnalta vahingonkorvausta työn menettämisestä
aiheutuneesta vahingosta (positiivinen sopimusetu). Lisäksi
hänellä oli oikeus saattaa asia kilpailuneuvostoon ja
vaatia sieltä kunnalta hyvitystä.
Hirvelä
ja A päättivät saattaa asian markkinaoikeuteen. A
laati hakemusluonnoksen, jonka Hirvelä toimitti koulupaikkakuntansa
oikeusaputoimistoon hakien asiaan oikeusapua. Tämä myönnettiinkin
Hirvelän vielä vähäisten tulojen vuoksi ja A
määrättiin Hirvelän avustajaksi. Asia siirtyi
markkinatuomioistuimen käsittelyyn.
Markkinatuomioistuimessa
Jaatilan kunta vastasi Hirvosen hakemukseen samalla tavoin, kuin
talouspäällikkö oli vastannut hänen puhelimeensa.
Markkinatuomioistuin kielsi tämän jälkeen Jaatilan
kuntaa toimeenpanemasta Turvax Oy:n kanssa tehtyä sopimusta.
Myöhemmin, neljän kuukauden kuluttua asian saattamisesta
markkinaoikeuteen, markkinaoikeus antoi asiassa päätöksen
ja velvoitti Jaatilan kunnan tekemään sopimuksen Softline
Oy:n kanssa sekä korvaamaan Softline Oy:n oikeudenkäyntikulut.
Takaisin.
|